Irtiotto Katmandusta

Himalajasta etelään on Nepal ja sitten on Katmandu. Ne ovat kaksi aivan eri paikkaa ja maailmaa. Katmandun kävijä ei voi sanoa tuntevansa Nepalin. Kaupungissa on oma viehätyksensä ja hyvä vibansa, mutta oppiakseen todella tuntemaan Nepalia Katmandusta on lähdettävä pois.

Otin juuri parin viikon irtioton Katmandusta ja sain taas todeta yllä mainitun. Halusin toteuttaa yhden unelmistani: päästä Himalajan vuoriston keskelle ja olla vaan. Odotukset olivat kovat, kun kerran olivat kasvaneet varmaan puolet elämästäni.

Vuodenaikana talvi ei ole miellyttävin vaellusaika Nepalissa. Vuorilla on todellakin kylmä. Pitää olla sopivasti vinksahtanut, että osaa ajatella vain kuinka mukavaa, ettei muita vaeltajia juuri ole, ja lumivyöryvaaratkin ovat varmasti liioiteltuja. Itse kykenin jopa olemaan sitä mieltä, että koska Katmandussakaan ei ole sähköä ja lämpöä (sähköt ovat katki 16h päivässä), niin yhtä hyvin voi lähteä kokemaan saman paremmilla maisemilla.

Tosiaan, tähän väliin kerron että Nepalissa on meneillään vakava energiakriisi. Vain kymmenellä miljoonalla 28 miljoonasta on edes sähköt (ja sen käyttö on varsin vaatimatonta länsimaiseen kulutukseen verrattuna), mutta heillekään ei sitä riitä. Niinpä sähköä säännöstellään katkaisemalla sen saanti kaupunkialue kerrallaan vuoron perään. Katkot seuraavat viikoittaista aikataulua, joten niiden kanssa oppii elämään. Nepalin energiantuotanto vaihtelee vuodenajoittain. Koska suurin osa sähköstä tuotetaan vesivoimalla, sitä saadaan vähiten talvisin, joka on kuivaa aikaa, ja eniten kesällä monsuunien aikaan. Talvisin sähkön tarve myös kasvaa lämmityksen takia, joten pulassa ollaan. Tämä talvi on paha. Viime vuonna viikoittainen sähkökatkomäärä oli maximissaan jotain 50h luokkaa, nyt se on tuplat, 108h/vko. En tiedä voitteko kuvitella miltä tällainen tuntuu…se on omituista. Valoa ja lämpöä ei vain ole. Yksinkertaisia asioita ei voi tehdä ja kaupunkimaisema on iltaisin aivan pilkkopimeä. Onneksi kotona on kaasuhella ruoanlaittoon ja työpaikalle hankittiin generaattori, jotta voi töitä tehdä. Nepalilaiset ihmettelevät, kun kerron ettei suomessa ole sähkökatkoaikatauluja. ”Onko teillä sähköä ympäri vuorokauden? Ooo…”

Ja nyt takaisin irtiottooni. Lähdimme yhtä lailla intoa puhkuvan matkakumppanini, Gavinin, kanssa pimeästä Katmandusta länteen Annapurnan vuoristoalueelle. Kohteenamme Annapurna base camp (ABC) 4130 metrin korkeudella. Pakkomielteeni päästä kokemaan Himalaja läheltä pisti valitsemaan reitin, joka vie nimenomaan aivan vuorten keskelle. Lähemmäs päästäkseen pitäisi olla vuorikiipeilijä. Base campia ympäröi 7000-8000 metriin nousevat vuoret täydet 360 astetta. Sinne!

Alla kuva vuoristosta, jonka keskelle aioimme suin päin suoraan kävellä.

Reitti on paljon kuljettu, joten matkan varrelta löytyy kaikkea mitä normivaeltaja tarvitsee. Majoitus tapahtuu simppeleissä vierasmajoissa alueen pienissä kylissä tai muuten vaan reitin varrelle nousseissa parin majapaikan keskittymissä. Jokainen yrittäjä mainostaa kuumaa pizzaa, länkkäreiden toiveet tuntien.

Ikinä ei tarvinnut stressata, ehtiikö kävellä ennen pimeää seuraavalle yöpymispaikalle, sillä sopivia paikkoja on melkeinpä tunnin kävelymatkan välein. Ne olivat myös varsin mukavia (vaatimustasomme oli tosin melko matala..). Ruoka niissä oli hyvää ja sitä sai paljon. Kylmyys kuului asiaan ja niinpä myös jokailtainen rommipaukku.

Alla kuva yhdestä tyypillisestä majapaikasta (jossa muuten vietimme joulupäivän, jouluateriana toimi tänä vuonna nepalilaisten kansallisruoka, dhal bhat). Vasemmalla on kaikille yhteinen ruokailutila, oikealla huoneet. Tässä myös kuva huoneestamme.

Kuljimme kylästä toiseen ja vuorten rinteitä ylös alas kokonaisuudessaan 9 päivää. Samalla kaikki muu maailmassa unohtui, paitsi ne maisemat ja ihmiset, jotka loivat meille unohtumattoman kokemuksen. Millään muulla ei vain ollut väliä, miksi olisi? Vaelluksella ei voi muuta kuin laittaa jalkaa toisen eteen ja katsoa ympärille. Luonnon kauneutta Himalajalla ei kyllästy ihastelemaan. Kuljimme välillä pauhuavan joen vartta, välillä korkealla pilvien yläpuolella – kuin myös niiden sisällä ja alla, jolloin satoi vettä, lunta tai rakeita. Aurinko myös paistoi ja välillä sai hikoilla t-paidoissa.

Alla kuvia matkan varrelta.

Sain unelmani olla vaan Himalajan vuorten keskellä viimeistään base campissa. Saavuimme sinne illan tullessa, jolloin emme nähneet ympäröiviä vuoria pilvien peittäessä ne. Olimme rättiväsyneitä, hapen vähäisyys aiheutti päänsärkyä ja viimeiset tunnit oli tehnyt mieli pysähtyä 10 metrin välein haukkomaan henkeä. Olimme vain järjettömän onnellisia päästessämme pääkohteeseemme, joka siintää alla olevassa kuvassa.

Yö base campissa oli hirmu kylmä, ulkona ja sisällä oli pakkasta kymmenisen astetta (majoituspaikkojen seinät kiveä ja vaneria & ikkunat vetävät). Aamulla vasta tajusimme missä olimme, kun aurinko nousi pilvettömälle taivaalle ja valaisi ympäröivät vuoret. Näky oli aivan käsittämätön. Olin nähnyt nämä samat vuorenhuiput niin moneen otteeseen satojen kilometrien päästä, että oli hämmentävää kun ne yht’äkkiä olivat aivan siinä silmien edessä, joka puolella. Hymyä oli vaikea pidätellä sinä aamuna. Valitettavasti näkymiä oli aika mahdoton ikuistaa kuviin, mutta alla pari yritystä.

Hienointa reissussa ei kuitenkaan ollut Annapurna base campissa käynti, vaan itse matkanteko, jonka etappeihin base camp kuului. Elämyksiä koimme kaiken aikaa, liittyen luontoon, toisiimme, itseemme tai muihin ihmisiin. Kuulimme kaikenlaisia elämäntarinoita, tapasimme lapsen jolla oli varpaita ja sormia yksi liikaa joka raajalle ja moni pikku paikka nousee meidän muistoissa tärkeäksi syystä tai toisesta. Niin basecampia kuin muulle maailmalle tuntematonta Dhampustakaan emme koskaan unohda. Käytimme vähän enemmän aikaa paluumatkaan, joka oli pääasiassa eri kuin menomatka. Pysähdyimme nauttimaan kunnolla reitin varrelle osuvista kuumista lähteistä, jotka hellivät mukavasti väsyneitä jalkoja. Uusi vuosi vaihtui myös vuorilla, ansaittujen Everest-oluiden kyydittämänä – valloitimme pari vuorta, ehe-ehe..

Paluu Katmanduun oli kuin olisi astunut johonkin kummalliseen Nepalin rinnakkaistodellisuuteen. Eihän Nepal ole melua, saasteita, tungosta, autoruuhkia, tööttääviä mopoja ja loputtomia haisevia roskakasoja? On ja ei. Sitä on Katmandu. Olimme olleet päivän perillä, kun teillä roihusivat jo renkaat ja mielenosoitukset pakottivat autosta ulos kävelemään kauppakassien kanssa Katmandun katuja ylös alas. Happea ei taaskaan ollut ilmassa tarpeeksi keuhkoillemme. Ja sanoisin että maisemat olivat kyllä paremmat Himalajalla!

P:S. Suuren suuret kiitokset kaikille joulukorttien ja muiden joulutoivotusten lähettäjille!!! Olen aivan otettu muistamisesta ja viitseliäisyydestä pistää posti kulkemaan tänne asti, sain varmaan enemmän kortteja kuin ikinä ennen ja arvostan niin jokaikistä. Minnuu ei olla unohdettu Nepaliin, jesh.

~ Kirjoittanut eijaoksanen : tammikuu 11, 2009.